Viime kesäni

Sain eilen taas epämiellyttävää postia äidiltäni. Tuhosin postin, mutta vitutus kesti koko iltapäivän. Illalla sain idean viimein julkaista viime kesäni sarjisblogiani, jota ei koskaan päättynyt tänne sen synkkyyden ja muun syystä. Yksi syy oli netin hitaus. Viime kesäni oli synkkää ja horroksen aikaa. Olen vasta tänä vuonna herännyt kunnolla synkästä menneisyydestäni. Tässä muutamia clippejä viime kesästä.

 

 

Tavoitteena omakustanne: osa – 2: Pieniä luonnoksia

Mimosasta/Puutarhaani peittää Datura käsikirjoitus ei ole vielä alkanut, mutta olen tehnyt pieniä luonnoksia sieltä ja täältä. Minulla on jo tarina päässä. Kerronnan kulku, vaiheet ja loppu kaipaavat vielä hiomista. Tässä pieniä näytteitä.

Tarina keskittyy Mimosa nimiseen nuoreen aikuiseen (20+), jolla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Koulukiusattuna ja vaikean lapsuuden kasvattamana hänelle kehittyy toinen persoona, Datura. Itseään viallisena pitävä Mimosa sulkeutuu ja vaipuu itsetuhon partaalle kunnes Datura kääntää hänen mielensä. Mimosan lakastuessa hulluruoho pääsee peittämään hänen puutarhansa.

En tiedä milloin pääsen tekemään kokonaista käsikirjoitusta. Vasta silloin ku opinnäytetyön kurssit alkavat. Eli aika varmasti syksyllä/keväällä. Mutta mitä mietin, on se, teenkö liian synkkää näin ensimmäiseksi omakustanneksi.

Työssäoppiminen?

Kävin siis nyt tossa tiistaina eka kertaa koulukuraattorilla. Puhuimme tunnin tyyliin aika oleelliset asiat ja yritimme löytää ne päätekijät ahistukseeni ja alakuloisuuteeni. Kuraattori sitten huomasikin, että minussa olisi paljon töitä, koska en oo koskaan juurikaan selvittänyt asioita mm. koulukiusaamisesta, läheisen kuolemasta jne. Joten sovimme joka viikkoisen tapaamisen. Olen nyt paljon huojentuneempi. Alan käymään myös siellä TG-ryhmä tapaamisessa kerran kuussa (katsoen nyt budjettiin!).

Ei hyvin mene

En ole voinut oikein hyvin tämän kahen viikon aikana.. En oo saanut aikaseksi maalata lupaamaani taulua (deadline ens viikon keskiviikkoa!) tai mitään tehtyä. Olen pettynyt itseeni. En jaksa tehdä ruokaa, käyn ostamassa läjäpäin jogurtteja ja jo kolmatta pitsaa syön. Limsaa olen juonut ja hieman teetä.

Tunnen ahistusta kun olen tunnilla tai ruokailussa. Pala nousee kurkkuuni ja rintakehääni sattuu. Nieleskelen itkuani. En itke toisten edessä. Minulla on yhä enemmän identiteettikriisiä. Sain tietää, että Helsingissä järjestetään transgender-ryhmätapaaminen ja aion mennä sinne.

Tänään halusin tavata koulukuraattorin, mutta hän ei sitten ollutkaan paikalla ja lähdin pois koulusta. Hän soitti jälkiinpäin ja sovittiin tiistaiksi aika. Hyvä hyvä nyt on se hommattu. On ollu niin paljon paineita ja käsittelemättömiä asioita tämän kuuden vuoden aikana, että uuden 10 vuoden aloittaminen tuntuu mahdottomalta. Ja varsinkin ymmärrys, et on vain työskennelty, käyty koulussa ja samaa rataa ilman ollenkaan taukoa. Miät sarjakuvia nyt käsikirjoitan tällä hetkellä, tajusin, että ne kaikki käsittelevät samaa asiaa! Eri muodossa vain 8(

Osa 4 – Päättäväisyys

Kun olen päättänyt jotain, sen myös teen. Kuten keväällä suunnittelin itselleni fantasiahiukset, joita olin jo talvesta asti himonnut, linkitin suunnitelmat faceen eikä aikaakaan kun äiti soittaa ja haukkuu minut täysin pystyyn. Olin puhelun jälkeen hyvin hämmentynyt ja ärsyynnyin siskoilleni, jotka taatusti olivat kertoneet äidille asiasta. Avauduin asiasta päiväkirjalle ja ärsyyntyneisyyteni hälveni, mutta jätti katkeran muiston.

Keväällä Hyrian pääsykokeisiin piirtämäni ilmaisutehtävä. A3, indian ink

Lumisodan Uhri

Tapahtuma on yksi traumaattisimmista ja samalla elämäni käännekohdista. Jouduin lumisodan hyökkäyskohteeksi hiihtokilpailuissa. Tapahtumassa oli mukana 7-13 poikaa ja mukana oli suurin osa tuttuja. Sulkeuduin asiasta ja avauduin vain luotetuimmille ystävilleni. Perheeni sai tietää asiasta vasta kun olin 16-vuotias (tapahtuneesta oli jo kulunut noin 5 vuotta).

Sano ei koulukiusaamiselle.