Keijuhovit

Viime vuoden piirustus 3 jakson hiili/pastelli työt. Sain piirrettyä vasta tän vuoden syksyllä loppuun. Keijukuningatar piirustuksen alotin viime vuonna, mutta se jäi lojumaan nurkkaan muiden oppiainekiireiden vuoksi. Kuvat ovat isoja! Ehkä suunnilleen 170-200cm korkeita, en muista mittaa, mutta minua pidempiä. Kävin viimein torstaina fiksaamassa ne kun marraskuussa venäytin vasemman käteni eikä sillä nostaminen käynyt kysymykseenkään! Viimiset työt, jotka noudin taidekoulusta. Sinne ei ole enään mitään asiaa, ellen sitten käy kuvaamassa omia töitäni portfolioon opettajan luvalla.

Pimeän hovin keijukuningatar

Valon hovin keijuruhtinas

Mieli kirkkaaksi

Olen kertonut heille tästä ja he hyväksyvät ja ymmärtävät sen. Toivottavasti. Ku olin merkonomilinjalla, mä hengailin yleensä yhden kaa välkällä tai ruokiksessa, jos sitäkään. Olin keskittyneempi ja enemmän itsetuntoisempi goottivarustuksissa. Nyt haen takaisin sitä itsetuntoa varustautumalla jälleen goottihepeneihin. Aamulla on tekemistä ja menen ilomielin kouluun. Toivottavasti se kestää nyt kouluvuoden loppuun asti >8(

Kansikuva 01

Sinänsä harmittaa, etten keksinyt aloittaa sarjisblogia Joutsenossa ennen ku se oli jo liian myöhäistä. Olen oppinut läksyni ja pidän sarjakuvat siististi omissa kansioissa. Hyriassa tekemäni sarjikset olen sullonut yhteen kansioon ja tehnyt (kuten kuva kertoo) oman vuoden kansikuvan.

Mitähän tulee tapahtumaan joulukuussa?

Kuten viime vuoden päivityksistä huomasi, kärsin masennuksesta enkä voinut sinä kuukautena ollenkaan hyvin. Alkoi alamäki, mikä on vaikuttanut kouluvuoteeni tänä vuonna. Pidän kumminkin itseni tulevana joulukuuna hyvin kiireisenä jouluvlogitukseni, cosplayn, koulun ja rästien takia. Omakustannesarjiksen tekokin on tekeillä.

Silti kohtaan jälleen sen tosiasian, että vietän tämänkin joulun yksin. Viime jouluna minulla oli seurana vain Tiinan kissat. Vaivunko jälleen synkkiin ajatuksiini vaiko päätän lähteä tekemään sellaista jota en ole koskaan tehnyt: juomaan?

Koulut alkoi

 

Mitä tarkoitan Nuuskamuikkus-taudilla?= yksineloa ja epäsosiaalista käyttäytymistä, joka esiintyy usein opiskelijalla/työssäkäyvällä. Henkilö vaipuu omiin mietteihinsä, keskittyy vain opiskeluun/työskentelyyn ja kokee halua olla yksin. Halu vaihtaa maisemaa/asuinpaikkaa on tavanomaista.
Minun kohdallani Nuuskamuikkus-ilmiö ilmenee näin: hengaan päivät pitkät kirjastossa, käyn kahvilassa lukemassa kirjaa/mangaa, kämpillä keskityn sarjakuvien piirtämiseen/lukemiseen, en hengaa kavereiden kaa (saatan meseillä/soittaa) ja katselen animea. Mun kohalla suunnittelen jo muuttoa toiseen paikkakuntaan ja kuinka tulisin elää siellä.

Minulla on nyt lievä Nuuskamuikkus-tauti toisin kuin keväällä.