Lumisodan Uhri

Tapahtuma on yksi traumaattisimmista ja samalla elämäni käännekohdista. Jouduin lumisodan hyökkäyskohteeksi hiihtokilpailuissa. Tapahtumassa oli mukana 7-13 poikaa ja mukana oli suurin osa tuttuja. Sulkeuduin asiasta ja avauduin vain luotetuimmille ystävilleni. Perheeni sai tietää asiasta vasta kun olin 16-vuotias (tapahtuneesta oli jo kulunut noin 5 vuotta).

Sano ei koulukiusaamiselle.

Runot #01

Yksinäinen kulkija

~Mae Angela~

 

Elämänsä yksinäisyyden perikuva.

Miksei lähimmäistä lähellensä huoli?

Lämpöä ja rakkautta halaja?

Sydämmeensä surun kätkenyt,

rakastajaansa kaivaten,

itkee hän kadotettua rakkautta.

Kumppania hän halajaa,

mykkää kuuntelijaa.

Rakkautta osoittaen koskettaen,

lohduttaen yksinäistä kulkijaa.

 

Kulkijan mieli levoton,

paikasta toiseen kulkien,

raahaten omaisuutta mukanaan,

etsien uusia rakastajia,

peittämään halunsa,

rikkoen lisää sieluaan.

Hämmentyen ja samalla itkien,

avaa hän jälleen surunsa,

tajuten kuinka lohduton on,

täysin yksin, rakastamaan pystymätön.

Kiroten päämäärätöntä kulkuaan,

jatkaa hän matkaansa,

suru kahlittuna sydämmeensä,

etsien mykkää kuuntelijaansa.